stanton_852px.jpg
Pääkuva
savetheC - kierrätä purjeesi

Palvelussa tällä hetkellä

Sivustolla ei ole käyttäjiä

Jäsenille

 

Sääennuste

Laran jäljillä RCYC:ssä Torontossa PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Julia Ormio   
13.06.2008
toronto.jpg

Torontossa käydessäni päätin käydä tutustumassa Laran entiseen kotisatamaan Royal Canadian Yacht Clubiin.Tapasin klubilla IEMA:n rahastonhoitajaa Chris Mitchellin ja hänen vaimonsa Jenniferin. Lisäksi illalliselle oli kutsuttu Tore Holmin suunnitteleman Ranjan juristi-omistaja Guy Jones varmuuden vuoksi, jos emme keksisi riittävästi puhuttavaa kaseista (onneksi aihetta riitti). RCYC on ainutlaatuinen klubi n. 10 minuutin venematkan päässä Toronton keskustasta. 

Pursiseuran klubirakennus on siirtomaatyylinen 1920-luvulla rakennettu upea talo, jota ympäröi kaunis puutarha tenniskenttineen ja uima-altaineen. Kahdeksikot on asetettu arvoiselleen paikalle kauniisti riviin klubitalon eteen. Klubin edustalla on myös peri-britti lawn bowling-nurmikko seuran senior-jäseniä varten. Kerroin heille meidän 85-vuotiaasta seniorista Karl Helgestä, jota tuskin nähdään vielä aikoihin nurmikkokeilaamassa. Jälkihuomiona Laran edellistä omistajaa ei päästetty klubille solmion puuttuessa, kun hän oli Laran etsintämatkalla Torontossa. Oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia kilpailuista, luokkatoiminnasta, miehistö- ja ylläpidon haasteista istuessamme toppatakit päällä Ranjassa viinilasin ääresssä. Suosittelen vierailua RCYC:ssa, jos satutte liikkumaan Torontossa. Klubi on upea ja kanadalaiset kasipurjehtijat erittäin vieraanvaraisia ja rentoa seuraa. Miehistöpaikka löytyy varmasti, jos haluatte päästä kokeilemaan purjehdusta Lake Ontariolla.  RCYC tulee isännöimään 2010 MM-kisat.
Comments
Lisää uusi Etsi
Kirjoita kommentti
Nimi:
Sähköpostiosoite:
 
Titteli:
 
Ole hyvä ja kirjoita roskapostinestokoodi jonka näet kuvassa.

3.20 Copyright (C) 2007 Alain Georgette / Copyright (C) 2006 Frantisek Hliva. All rights reserved."

Viimeksi päivitetty ( 13.06.2008 )
 
< Edellinen   Seuraava >