stanton_852px.jpg
Pääkuva
savetheC - kierrätä purjeesi

Palvelussa tällä hetkellä

Sivustolla ei ole käyttäjiä

Jäsenille

 

Sääennuste

Treenejä ja tuunaustra Hankøssa
Kirjoittanut Kim Weckström   
04.07.2008
siljaa_viritellaan.jpg

Kaikki osallistuvat veneet ovat saapuneet Hankø:ön, viimeisenä Cutty Tou. Guy-Roland Perrin on mitauttanut kaikki 25 venetttä. Suurimmat huolet olivat niillä joilla on moottoriton mittakirja mutta jotka Hankøssa ovat moottorllisia pitkien siirtopurjehdusten vuoksi. If, Andromeda, Vågspel läpäisivät niukasti Perrinin seulan mutta Ruotsin Birgit joutui nostamaan moottorinsa rannalle.  Aika jakautuu Hankøssa tuunaamisen ja treenaamisen välillä. Tänään Sphinx lähti epävirallisen match race:en Norjan kuninkaan Haraldin Siran kanssa. Kuningas istui itse peräsimessä. "Ainakin lenssillä kuljimme selvästi paremmin", kommentoi Antti Toukolehto KNS:n satamassa. Silja viriteltiin Fredriksstadin Isegranin telakalla samalla kun yritettiin ratkaista 100 kilon alipaino-ongelma. Hovia satamassa on toistaiseksi pitänyt vain veljekset Nilssonin Andromeda. Kelluntamittauten vuoksi tyhjennetyt veneet täyttivät laiturin miltei täysin ja pakottii maahan astuvan kuninkaan puikkelehtimaat patjojen, purjesäkkejen ja muun keskellä.

 

Kuva: Kristian Räme tuunaa Siljaa 

Viimeksi päivitetty ( 05.07.2008 )
 
Asagao uusin Hankø-osallistuja
Kirjoittanut Kim Weckström   
04.06.2008

ilmoittautuneiden määrä on nyt 24 venekuntaa. Viimeisin ilmoittautuja on Asago, Ruotsin lipasago.jpgun alla purjehtiva ensimmäisen säännön kasi. lmoittautumistilannetta voit seurata tästä. 

Viimeksi päivitetty ( 04.06.2008 )
 
Hankø MM satamasuunnitelma
Kirjoittanut Kim Weckström   
03.06.2008
hank_mm-satama.png
Viimeksi päivitetty ( 16.06.2008 )
 
Cutty-Tou tulee Norjaan
Kirjoittanut Kim Weckström   
14.05.2008
cutty-tou-1.jpg

 

 

 

 

 

 

Kova luokan Cutty Tou on ilmoittatutuja #23 - Visionin sisarvene ja mm. 2004 Sira cup voittajavene. 

Viimeksi päivitetty ( 10.06.2008 )
 
Vain vesi puuttuu
Kirjoittanut Timo Saalasti   
03.06.2008
vesipuuttuu-s.jpg

Purjehtijoiden elementistä puuttuu 0,4 m

HSS:llä ei voi nostaa mastoa normaaliin tapaan kraanalla ennekuin ilmojen haltijat keventävät meren taakkaa. Korkeapaine on puskenut itämerta atlanttiin niin paljon että vettä nosturin alla on vain noin 1,7 metriä. Tässä on yksi syy hyvä pitää matalapaineista, sateen ja vihreyden lisäksi tietysti. 

Viimeksi päivitetty ( 05.06.2008 )
 
<< Alkuun < Edellinen 31 32 33 34 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 151 - 155 / 168